PADEL-
VALMENNUSTA SINUN
EHDOILLASI
Olitpa vasta-alkaja tai kokenut kilpapelaaja, räätälöin jokaisen tunnin juuri sinun tarpeisiisi. Kotihallini sijaitsee Orimattilassa, mutta valmennan joustavasti myös kaikilla Lahden alueen kentillä – valitse sinulle sopivin paikka, niin minä tuon ammattitaitoni mukanani.
Padel vei minut mennessään kuusi vuotta sitten. Koukku oli niin vahva, että jo pari kuukautta ensikosketuksen jälkeen syntyi idea omasta hallista – ja reilua vuotta myöhemmin avasimmekin PadelMestan Orimattilaan.
Viimeiset neljä vuotta olen toiminut pelaamisen ohella padel-valmentajana. Olen rakentanut vahvan osaamiseni tavoitteellisella ja päivittäisellä opiskelulla viimeisen viiden vuoden ajan. Suomen Padelliiton ohjaajakoulutuksen lisäksi olen syventänyt oppejani maailman huippuvalmentajilta, ja Youtube onkin tullut katsottua niin sanotusti läpi. Olen hakenut kansainvälistä oppia ja maksullisia valmennussisältöjä muun muassa Mauri Andrinin Hello Padel Academysta sekä Sandy Farquharsonin The Padel Schoolista. Tähän mennessä olen valmentanut jo yli 100 pelaajaa ja kerännyt kentällä yli 1 000 tuntia arvokasta valmennuskokemusta.
Valmentamisesta on tullut minulle intohimo. Minua kiehtoo padelissa erityisesti lyöntien monipuolisuus, pelin strateginen puoli ja saumaton yhteistyö peliparin kanssa. Hyödynnän valmennuksessani vahvasti videoanalyysia. Taustani jalkapallon data-analyytikkona on opettanut minulle, miten peliä puretaan osiin videon avulla, ja tätä oppia sovellan nyt padel-kentille. Tarjoankin perinteisen valmennuksen ohella analyysejä striimatuista otteluista: saat pelistäsi kirjallisen palautteen, jossa käyn tarkasti läpi niin tekniset kuin taktiset kehityskohteesi.
Varaa aikasi yksittäiselle valmennustunnille tai videoanalyysiin ja lähdetään hiomaan peliäsi kuntoon. Jos kaipaat laajempaa valmennuskokonaisuutta, säännöllistä ryhmätreeniä tai räätälöityä pakettia yritykselle, ole rohkeasti yhteydessä – suunnitellaan juuri sinun tarpeisiisi sopiva setti!
Valitse sopivin halli (alla suorat linkit varausjärjestelmiin) ja tee kenttävaraus.
Varaa valmentaja Vellosta samalle ajalle. Kirjoita varauksen lisätietoihin, minkä hallin valitsit.
📅 Avaa varauskalenteri →